Siirry sisältöön
3.9. Onneksi olkoon: Soili, Soile, Soila   |   Tekstiversio  |   Abc-   Abc+   |  
Olet tässä: Etusivu
     Hae: 
 
Herttoniemen kirkkoherra, lääninrovasti Veijo Vatka. Kuva Lauri Eriksson.  
 

Kesä on odotetuin vuodenaika.
Moni jaksaa pitkän ja pimeän talven,
kun muistelee edessä odottavan kesän ihanuutta. Suomen kesä onkin erityisen kaunis ja tarjoaa vahvan vastakohdan muille vuodenajoille. Hyvän odotus auttaa jaksamaan. Voimme todeta, että tuo sama ajatus pätee muutenkin elämään. Jos tulevaisuudessa ei pysty näkemään mitään myönteistä, käy elämä toivottomaksi ja tarkoituksettomaksi. Jeesus kehotti katsomaan taivaan lintuja ja kedon kukkia. Itse asiassa hän näin totesi myönteisten asioiden mieleen nostamisen ja löytämisen merkityksen. Eräs tärkeä asia, minkä hän toivoi luonnon meille viestittävän, on Jumalan suuruus ja huolenpito.

Tulevaisuutta voi odottaa myönteisin ajatuksin ja turvallisesti varsinkin silloin, kun muistaa, että Jumalan hyvyys ja huolenpito on niissäkin päivissä mukana.    

Hyvää kesää ja siunausta!

Veijo Vatka
kirkkoherra
Uusi Herttoniemen srk 2011
Kulosaaren srk:n toimintaa - 2011 osa uutta Herttoniemen seurakuntaa!
Village Life
Anna toisenlainen lahja
Kirkon Ulkomaanapu
Naisten pankki
Kirkon selkokieliset sivut

Liitetiedostot
Dokumentin nimi: Formaatti PDF
2010 Kesän toimintaa Herttoniemen seurakunnassa  (2441 kb)
Tapahtumalista
Herttoniemen päiväkerhoon ilmoittautuminen
5.5.2010 - 17.12.2010


Aikuisten jatkoripari 18.-19.9.10. Ilmoittaudu!!!
26.8.2010 - 17.9.2010


Messu ja Herttoniemen kyläjuhlat Herttoniemessä
Su 5.9.2010  klo 10.00


Messu Herttoniemessä
Su 12.9.2010  klo 10.00


Aikuisten jatkoripari Onnelassa!
18.9.2010 - 19.9.2010


Messu Herttoniemessä
Su 19.9.2010  klo 10.00


Messu Herttoniemessä
Su 26.9.2010  klo 10.00


Pyhäinpäivän messu Herttoniemessä
Ke 6.10.2010  klo 10.00


 Lisää tapahtumia
 
Messu Myllypurossa
Su 5.9.2010  klo 12.00


Nuorten messu Myllypurossa
Ti 7.9.2010  klo 18.30


Messu Myllypurossa
Su 12.9.2010  klo 12.00


Lähetyspyhä Myllypurossa
Su 19.9.2010  klo 12.00


Messu Myllypurossa
Su 26.9.2010  klo 12.00


Elintarvikkeiden jako Myllypurossa ma, ke, pe
27.9.2010 - 31.5.2011  klo 9.30


Nuorten messu Myllypurossa
Ti 5.10.2010  klo 18.30


Jouluaaton kirkko Myllypurossa
Pe 24.12.2010  klo 15.00


 Lisää tapahtumia
 
Laulun siivin Kappelissa
To 9.9.2010  klo 14.00


Kauneimmat hengelliset laulut Herttoniemenrannassa
Su 12.9.2010  klo 18.00


Tuomasmessu Herttoniemenrannassa
Su 19.9.2010  klo 18.00


Naisten Saunailta Laajasalossa
Ti 21.9.2010  klo 18.00  - 20.00


Laulun siivin Kappelissa
To 23.9.2010  klo 14.00


Yhteysilta Herttoniemenrannassa
Su 26.9.2010  klo 18.00


 Lisää tapahtumia
 
Retki Mustioon TÄYNNÄ
Pe 10.9.2010


Aikuisten jatkoripari Onnelassa!
18.9.2010 - 19.9.2010


Ilmoittautuminen Talvilappiin 5.10. Myllikässä!
Ti 5.10.2010


Retki Siuntion hyvinvointikeskukseen
Pe 29.10.2010


 Lisää tapahtumia
 

Helsingin seurakuntayhtymä
Seurakuntavaalit 2010
Verkkokirkko
Nettipappi
Liity kirkkoon
Tilaa virkatodistus
Yhteisvastuu
Palveleva puhelin
Katso tunnelmia kotiseurakunnasta
Kirkko ja Kaupunki
Matka kirkon salaisuuksiin
Sytytä kynttilä
Lastenkirkko